No-Gi SM-kilpailut 2019

Nokialla käytiin 2.-3.2.2019 brasilialaisen jiujitsun No-Gi SM-kilpailut. Lauantaina kisattiin värivöisten sarjat ja sunnuntaina valkovöisten sarjat sekä avoimet painoluokat.

MMA Joensuulta kilpailemassa oli kolme värivöissä ja kaksi valkovöissä

Lauantai:

Lauri Rossinen voitti SM kultaa purppuravöisen alle 79.5kg sarjassa! Lauri voitti ensimmäisen matsinsa pisteillä ja toisen rannelukolla. Finaali päättyi kanssa lyhyeen kun Lauri nappasi 2.5 minuutin kohdalla käsilukon josta ei ollut vastustajalla pois pääsyä. Lauri voitti samalla lentoliput syksyllä käytäviin EM kisoihin, joten edustus tehtävät senkun jatkuvat! 👊

Jimi Miettinen voitti SM hopeaa ruskea/mustavöisten alle 73.5kg sarjassa! Kaksi ensimmäistä vastustajaa kaatui Jimin varmassa käsittelyssä, mutta finaalissa hän joutui taputtamaan yllättävään käsilukkoon. Samalla tehtiin jonkin sortin historiaa koska tämä on ensimmäinen kerta kun Joensuulainen on voittanut ruskea/mustavöisten sarjassa SM mitalin!

Janne Hiltunen kilpaili sinivöisten alle 79.5kg sarjassa. Tapahtuma rikkaan ja tasaisen ensimmäisen matsin lopussa vastustaja sai kuristuksen kiinni johon Janne joutui taputtamaan.

Sunnuntai:

Pirita Meronen voitti kaksi ensimmäistä matsiaan tuomariäänin ja pisteillä. Finaalissa väkevän taistelun jälkeen vastustaja sai tiukan takakuristuksen Piritasta, joka pakotti taputtamaan antautumisen merkiksi. Piritalle SM hopeaa valkovöisten alle 56,5kg sarjasta!

Tommi Ryynänen taisteli tiukan matsin, jonka kuitenkin loppujen lopuksi hävisi yhdellä alasviennillä valkovöisten alle 91.5kg sarjassa.

Lauri Rossinen voitti ensimmäisen matsinsa nopeasti kuristuksella, mutta hävisi toisella kierroksella pisteillä purppuravöisten avoimessa sarjassa.

Janne Hiltunen kuristi, jalkalukotti ja jyräsi kolme ensimmäistä vastustajaansa vakuuttavasti, mutta jäi ikävästi takakuristukseen puolivälierissä sinivöisten avoimessa sarjassa.

MMA Joensuu onnittelee tuoreita SM mitalisteja!

2019-02-04T21:35:44+02:00